perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kukkaisneito ilmoittautuu

Tämä kukkainnostus alkaa jo olemaan huolestuttavaa. Siis oikeasti, kaikista sisustuskuvioista/aiheista (tekstiili) ihastuin sitten taas kukkakuvioiseen pöytäliinaan. Etsin pöytäliinaa mökille ajatuksena sellainen valkoinen yksinkertainen ja edullinen, edullinen kyllä mutta valkoinen ei. Valikoimassa kyllä oli valkoinen  mutta kertatoisensa jälkeen päädyin ihastelemaan H&M Homen kukkapöytäliinaa (kuva alla), joka oli sitten lopuksi pakko hommata (tämä tulee näyttämään todella hyvälle niiden kukkaisten kahvikuppien kanssa mökillä). Mitäpä tässä voi enää muuta sanoa, kuin että kukkaisneito ilmoittautuu ja jatkaa visionsa toteuttamista erilaisilla kukkakuvioilla.

Kukkakuviosta pääsenkin hyvin seuraavaan aiheeseen, eli yrttitarhan perustamiseen mökille kesällä. Päätin sitten lopulta toteuttaa tämänkin haaveen, eli projekti kukkalaatikoiden teko alkaa ensiviikolla.  Puutavaraa, mitta, saha, vasara ja nauloja on. Varuiksi myös löytyy laastareita ja sideharsoa ensiavuksi kun sitä kuitenkin onnistuu sahaamaan sormeensa... Sitten tarviikin enää ostaa multaa, erilaisia siemeniä istutettavaksi ja opaskirja for dummies yrttienhoitoon.

Myöhemmin sitten tuleekin ihan varmasti kuvia lopputuloksesta (kun nyt saan kaikki kukka-aiheiset tavarat ja kukkalaatikot vietyä mökille asti).

Kesää ja mökkeilyä odotellessa...


Tuleva pöytäliina mökille (kuva H&M Home 14,95€)

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Säästämpä vähän rahaa ja uusinpa samalla koko vaatekaapin sisällön...

En pidä vaatteiden ostamisesta. En edes netistä. Pidän sitä lähinnä välttämättömänä pahana, joka on joskus suoritettava. Se, että nyt olisi tarkoitus elää säästeliäästi ostamatta mitään turhaa on aiheuttanut sen, että löydän hienoja, tyylikkäitä ja oikean kokoisia vaatteita vähän joka verkkokaupasta. Oikeasti, minä joka en löydä yleensä mitään kivaa päälle laitettavaa mistään. 

Nyt sitten H&M, Zalando ja jopa Ellos tarjoaa paljon kivoja kesävaateita. Ja oudointa tässä on se, että nyt on oikeasti kivaa katsella ja  ostella vaatteita. Viimeisimmällä tilauksella (joka ei ole vielä tullut) yllätin jopa itsenikin, musta maksimekko. Kyllä, ihan oikein, mekko. Ja kyllä, tarkoitus on käyttää sitä muuallakin kuin kotona ja mökillä (jos se vain istuu hyvin päälle). No eihän tämä shoppailu nyt pelkästään vaatteisiin oo jääny, vaan samalla myös H&M Home-mallistokin on muuttanut kämppääni.

Pitäisiköhän lopettaa "säästäminen", niin voisi jotain oikeasti säästöön jäädäkin...

Tilaamani maksimekko... Oikeasti, kuka ei haluaisi tätä?(Kuva Zalando)
  
Ja todella tarpeellinen tyynynpäällinen (40x40 cm)...


torstai 3. huhtikuuta 2014

Sisäinen viherpeukalo heräsi. Samoin sisustusvimma.

Orkidea-kukka. Pitkään tuosta sanasta tuli mielikuva harmaahiuksisesta miehestä kastelukannu kädessä orkideapurkkien takana kasvihuoneessa. Ajattelin hassusti, että niitä pitää ja kasvattaa vähän höpsähtäneet harmaahiuksiset mummot ja papat. Noh, tämä mielikuva muuttui siinä vaiheessa kun sisko innostui niistä ja niitä rupesi ikkunalaudalle ilmestymään useampia. Ihan kiva ja nätti kukkahan se on, mutta en oikein ymmärtänyt, mikä niissä nyt niin hienoa on, että niitä pitäisi useampi hommata. Kunnes sitten sain lahjaksi ihan oman ja joka on vielä kahden viikon jälkeenkin hengissä ja kukkii ( huomion arvoinen asia on se, että yleensä saan kukat ym. tapettua tuossa ajassa ja vain sitkeimmät lajikkeet pärjäävät, vähän niinkuin kukkien ja kasvien oma Selviytyvät-ohjelma).

Nyt kun tuo on tuossa ikkunalla ollut antamassa väriä, mietin vakavasti ostavani valkoisenki siihen kaveriksi. Ja tekeväni ulos mökille yrttitarhan. Ja istuttavani salaattia. Ja porkkanoita. Ja toisaalta muutama perunakin kyllä olis kiva... Niin ja sitten voisi ostaa uudet valkoiset verhotkin mökille. Ja pöytäliinan. Ja sitten kukkakuvioiset kahvikupit. Ja kuviolliset ja värikkäät sisustustyynyt. Ja ennenkaikkea H&M kukkapussilakanat. Kuulostaako mun tyyliseltä? Oikeasti, mulla kukkakuvioiset kahvikupit ja pussilakanat? No ei! Syytän vain ja ainoastaa lisääntynyttä auringon paistetta ja kevättä! Tämä vaihe menee ihan varmasti ohi! 

P.s. En osta kukkakuviollisia kuppeja. Onneksi äitini vanhat kukkakuviolliset kahvikupit asetteineen ja kermakkoineen on hengissä edelleen, joten nämä kupit löytyykin pian mökiltämme :)





Nämä pussilakat vaan on hienot... (H&M Home)