Näytetään tekstit, joissa on tunniste HM. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste HM. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. lokakuuta 2014

Kenkäostoksilla Helsingissä...eiku...

Lähdinpäs tänään kenkäostoksille, kun tajusin ettei minulla oikeastaan ole kun kahdet nilkkurit syksyksi. No ajattelin pääseväni helpolla kun suunnistaisin vain lähimmälle H&M:lle ja siitä sitten jatkaisin muualle jos on tarvetta. Juu ei, ei nyt ihan mennyt noin.

Tässäpäs siis uudet kenkäni (kuva alla). Kaikki voivatkin nyt päätellä, ettei nyt ihan mennyt ostosreissu kuten suunnittelin ja että kenkiä ei löytynyt. Minulle pitäisi jo antaa porttikielto H&M Home-osastolle, siis  oikeasti, ostanpas vähän kynttilöitä, jotka vien sitten junalla kotiin, niitähän kun ei myydäkään kotikaupungissani (ja tähän voisikin lisätä silmien pyöritys-hymiön, jos jaksaisi). Nyt on siis vähän uutta sisustustavaraa ostettu mutta eipä niistä nyt hirveästi iloa ole siinä vaiheessa, kun arpoo kaksista kengistään, että kummat laittaisi jalkaansa... Voisikohan sitä joskus löytää noista kaupoista sen, mitä lähtee alunperin etsimään, ettei aina tulisi muiden tavaroiden kanssa takaisin. Tulee nimittäin hieman kalliit kengät kun ostelee aina jotain ihan muuta joka kerta kenkäostoksilla. Ehkäpä sitten seuraavalla kerralla löydän myös ne kengät...

Pyyhkeet, kynttilät ja tuikkukuppi H&M home, 
pussukka, huivi, käsineet H&M ja 
pokkari Suomalainen kirjakauppa.


Junamatkalta vähän järvimaisemaa



Matkaevästä, jäälatte.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Lupa polttaa kynttilöitä ja käyttää tossuja annettu, syksy on saapunut Suomeen.

Syksy saapui sitten lopulta kertaheitolla Suomeenkin. Viikko sitten sai nauttia lämmöstä ja auringosta kesätakki päällä ja nyt sitten saa värjötellä villakangastakki päällä tuulessa, vesisateessa, raekuuroissa ja räntäsateessa. Positiivinen puoli on, että voi ottaa uudet syksyvaatteet käyttöön, kuten uudet kengät ja kaulahuivin. Mutta miten sitä jaksaa pysyä pirteänä ja optimistisena ensi kevääseen asti kun ulkona on pimeää ja kylmää? Ei uudet syksyvaatteet nyt monia kuukausi jaksa ilahduttaa. No, minun ratkaisu tähän (ja miljoonan muun) on hyvinkin tavanomainen. Kynttilät, punkku ja lämpöiset tossut. Suosittelen siis ostamaan lempi viiniä varuiksi kaappiin ja kokoelman erilaisia kynttilöitä huonon päivän varalle (tai huonon sään varalle). 

Vaikka syksyn sää onkin suurimmaksi osaksi suoraa sanottuna...noh, perseestä. Pitää muistaa nauttia niistä kauniista hetkistä, joita luonto, ystävät ja perhe tarjoaa.

Tuikkukuppi H&M home.

Kynttilät H&M home.




Ps. Löysinpäs kerrankin sellaiset kengät, joilla pystyn kävelemään (kiitos teille muodin luojille, että toitte  maiharit takaisin). Kengät H&M.